Perusoikeudet koskevat myös syntymättömiä lapsia - heillä on oikeus syntyä ja elää.
Moni suomalainen ei tiedä, että perusoikeudet koskevat myös syntymättömiä lapsia. Heillä on oikeys syntyä ja elää (oikeus elämään, henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen).
Myös lapsen oikeuksien sopimus sisältää lapsen oikeuden syntyä (6 artikla, oikeus elämään, henkiin jäämiseen ja kehittymään).
Tämä saa tietenkin minut kysymään itseltäni, miksi sitten olemma lailla vahvistaneet lapsen oikeuksien rikkomisen, sallimalla lapsen syntymisen estämisen, surmaamalla lapsen äidin kohtuun?
Olin taannoin eduskunnan Ihmisoikeusverkoston järjestämässä tilaisuudessa: Kaikki mitä olet halunnut tietää aborttioikeudesta. Tilaisuudessa oli asiantuntijoita laidasta laitaan, jotka keskittyivät vakuuttamaan kuulijat aborttioikeuden oikeudellisuudesta ja naisen oikeudesta päättää omasta kehostaan. Lasten oikeudesta elämään ei puhuttu. Mielenkiintoisin puheenvuoro oli Heli Askolalla (Associate Professor at the Faculty of Law, Monash University, Australia), joka keskittyi kansainväliseen oikeuteen: Raskaudenkeskeytyksen sääntely kansainvälisestä näkökulmasta.
Puheenvuoro oli erinomainen, sillä siitä sai kuvan kuinka myös kansainvälinen keskustelu raskaudenkeskeytyksestä on keskittynyt vain naisten oikeuksien puolustamiseen, mutta välttelee keskustelua lastenoikeudesta syntyä.
Kun kysyin häneltä, kuinka paljon muissa maissa keskustelussa on mukana lasten oikeus elämään, sain vastauksen: ei juurikaan, koska yleinen näkemys on, että lapsen oikeudet alkavat vasta laspen syntymisen jälkeen. Olin tyrmistynyt. Lapsi on siis lapsi vasta sen jälkeen kun hän on siirtynyt äidin masun ulkopuolelle, syntymättömänä hän ei ole lapsi ollenkaan. Näkemys on lasten oikeuksien julistuksen vastainen.
Oma Tahto2020 Kansalaisaloite: raskauden keskeyttämistä säätelevän lain muuttaminen, päivittäminen siten, että abortti on aina naisen oikeus ilman tapaamisvelvoitetta lääkärin kanssa. On eduskunnan käsittelyssä.
Aloite on ihmisoikeuksien ja erityisesti lasten oikeuksien kannalta erittäin ongelmallinen. On oikeuksien hyväksikäyttöä jos ihmisoikeuksia käytetään valikoiden omien oikeuksien toteuttamiseen muiden oikeuksien kustannuksella. Aikuisen tulisi aina käyttää omien oikeuksiensa suojelemisen sijaan heikomman, tässä tapauksessa puolustuskyvyttömän lapsen oikeuksien puolustamiseksi ja hyväksi. Miksi näin ei tapahdu, on vakava yhteiskunnan perusoikeuksien toteumisen ongelma. Ilman pienintäkään epäilystä yhteiskunnan tulisi asettua näiden äidin kohdussa olevien upeiden naisten oman kehon koskemattomuuden puolustajaksi, niin kuin miestenkin.
Lapsen elämän päättäminen äidin sisälle on julma toimenpide. Se on absoluuttisesti puolustuskyvyttömän ihmisen pahoinpitely, joka johtaa kuolemaan. Suomi tuomitsee maita, jotka sallivat kuolemantuomion, mutta samaan aikaan me sallimme joka vuosi 9000 lapsen kuolemantuomion, ja nyt Oma Tahto2020 aloite haluaa tätä sääntelyä lieventää. Suomi loukkaa vakavasti lapsen ihmisoikeuksien, oikeutta elää.
Lapsen oikeuksien 6 artikla:
1 Sopimusvaltiot tunnustavat, että jokaisella lapsella on synnynnäinen oikeus elämään.
2 Sopimusvaltiot takaavat lapselle henkiinjäämisen ja kehittymisen edellytykset mahdollisimman täysimääräisesti.
7 artikala
1 Lapsi on rekisteröitävä heti syntymänsä jälkeen ja hänellä on syntymästään lähtien oikeus nimeen ja kansalaisuuteen sekä mikäli mahdollista, oikeus tuntea vanhempansa ja olla heidän hoidettavanaan. (Huom! Lapsi on lapsi jo ennen syntymää).
Euroopassa surmataan äidin kohtuun vuosittain noin miljoona lasta.

Kirjoituksia

Vakaumuksena välittäminen

Tekoja, ei pelkkää teoriaa vähävaraisten hyväksi. Auttamistyö on minulle sydämen asia. Lapsuudenkotini oli hyvin köyhä ja saimme monesti apua muilta. Omasta kokemuksestani arvostan vapaaehtoistyötä ja olen siinä itse mukana. Haluan parantaa ylivelkaantuneitten asemaa. Vammaispalvelut on hoidettava lain edellyttämällä tavalla. Vanhukset ansaitsevat arvostuksen. Lasten usko ja kasvurauha on turvattava. Näitä edistän.